Valikko Sulje

Kati Pohjaranta ja Markus Pynnönen: “Avointa ja luottamusta herättävää palvelua”

– Jo useampi kuukausi ennen varsinaista kaupantekoa meillä syntyi ajatus Laukaaseen muutosta ja aloimme etsiä sopivaa taloa perhellemme. Silloin sattui silmään ennakkomarkkinoinnissa oleva paritalokohde, johon alustavasti tutustuimmekin, kertoo Kati Pohjaranta kodin hankinnan alkuvaiheista. – Hanke hautautui jo välillä, kunnes muutaman kuukauden kuluttua otimme uudelleen yhteyttä Markku Vuormaan ja kyselimme, onko kohde vielä vapaana. Ja olihan se onneksi! – Rakennustyöt oli jo aloitettu, mutta aloimme nyt kovalla vauhdilla miettiä, miten saisimme siitä omannäköisen kodin.

Laadukkaat materiaalit omien toiveiden mukaan
Kati ja Markus kertovat, että omien toiveiden toteuttaminen onnistuikin joustavasti, sillä kaikki sisustustyöt olivat vielä tekemättä. – Asunnon hintaan kuuluivat suhteellisen korkealaatuiset materiaalit, joiden hintahaarukassa saimme valita mieluisat seinä- ja lattiapinnat sekä keittiön ja muiden huoneiden kiinteät kalusteet. – Omilla valinnoilla saimme asunnosta itsemmenäköisen, mikä on meille tärkeää, Kati kertoo tyytyväisenä.

Rakennusvaiheeessa yhteistyö sujui Katin ja Markuksen mielestä erittäin hyvin. -Kävimme rakennuksella aina silloin tällöin katsomassa, miten työt etenevät. Jomarakennuksen miehet olivat meihin heti yhteydessä, jos heillä oli jostain asiasta kysyttävää. – Pysyimme hyvin perillä asunnon valmistumisesta ja pystyimme itse toteamaan paikanpäällä työnjäljen ja laadun, Kati sanoo.

“Avaimet käteen” tarkoitti avaimet käteen
Kati ja Markus kiittelevät Jomarakennuksen tomintatapaa, jonka mukaan kaikista asioista on selkeät sopimukset ja toimitussisällöt. – Meillä oli tarkkaan tiedossa, mitä valmiiseen asuntoon sisältyi, ja mitä meidän itse kuului hankkia ja tehdä. – Meille jäi tehtäväksi vain muutamia sisustukseen liittyviä asennuksia, kuten verhotankoja ja pyyhekoukkuja, Kati kertoo.

Pariskunta arvostaa erityisesti sitä, että kaikki kustannukset olivat tiedossa, eikä mitään yllätyksiä tullut matkan varrella. – Kyselimme etukäteen tutuiltamme tietoja Jomarakennuksesta, ja kuulimme vain positiivisia asioita. Meidänkin hankkeessa yhteistyö on ollut hyvin avointa ja luottamusta herättävää. – Nyt kun kaikki on valmista, niin voimme suositella muillekin Jomarakennuksen kohteita!

}